Bremshey-kuntolaitteet siirtyvät Tunturi Go -brändin alle

Tunturi Fitness -konserni on tehnyt merkittäviä muutoksia kuntolaitemallistossaan kaudelle 2014 – 2015. Eräs merkittävä seikka on tietysti se, että mallistoja on päivitetty – viime vuosien kestosuosikit kuten F30 ja T50 jäävät jo vahvemmin historiaan ja antavat vahvemmin tilaa viime kaudella lanseeratulle Pure-mallistolle.

Radikaalein uudistus on se, että Tunturi-konsernin toinen merkki Bremshey jää nyt kokonaan sivuun. Bremshey-tuotemerkillä myydyt kuntolaitteet on tunnettu erinomaisesta hinta-laatu-suhteestaan, josta alan ihmiset puhuvat ”hintapisteinä”. Esimerkiksi Bremshey-merkkisissä juoksumatoissa hintapisteet eli keskeisimmät kulutuskestävyyteen ja käytettävyyteen vaikuttavat ominaisuudet, kuten vetomoottorin teho ja juoksualustan paksuus ovat olleet erittäin vahvoja suhteessa kilpaileviin tuotteisiin. Bremsheyn crosstrainereissa puolestaan on kiitosta saanut etenkin sen vahva runko ja tukeva harjoittelutuntuma. Bremshey-kuntolaitteet ovat perinteisesti olleet myös hyvin yksinkertaisia ja helppoja käyttää.

No, eikö Bremsheyn viime aikoina hyvinkin suosittuja juoksumattoja ja crosstrainereita enää ole lainkaan saatavilla? Ei ja kyllä. Tunturi on julkaissut käytännössä samat Bremsheyn mallit tulevalle kaudelle Tunturi Go -brändillä. Tadaa! Nyt samat kestävät ja hintapisteiltään loistavasti vertailun kestävät kuntolaitteet on julkaistu Suomessa paremmin tunnetulla Tunturi-brändillä. Ei varmasti hullumpi veto Tunturilta. Luulisi ettei tee ainakaan huonoa menekille, kun laitteet pysyvät käytännössä samoina.

Alla on rinnakkaiskuvat Bremshey CF5 ja Tunturi Go F 50 etuvetoisista crosstrainereista, jotka ovat käytännössä sama laite muutamia yksityiskohtia lukuunottamatta.

Etuvetoinen Crosstrainer Bremshey CF5 Tunturi GO Crosstrainer F 50 etuvetoinen

Alla on puolestaan juoksumatot Bremshey RN2 ja Tunturi Go Run 20 rinnakkain. Aika helppo on tunnistaa, että tässäkin on kyseessä pohjimmiltaan sama juoksumatto.

Bremshey juoksumatto RN2 Tunturi GO Run 20 juoksumatto

Pelkäsimme Bremshey-kuntolaitteiden siirtämisen Tunturi Go -merkkisiksi tarkoittavan sitä, että laitteiden hinta nousisi tunnetumman brändin myötä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, jopa päinvastoin! Odotettavissa mahtaa olla kyseiselle Tunturi Go -sarjalle hyviä myyntilukuja… Tulemme kirjoittamaan blogiin lähiaikoina enemmän mallikohtaisia yksityiskohtia ja testejä. Palataan siis aiheeseen!

2 vastausta artikkeliin ”Bremshey-kuntolaitteet siirtyvät Tunturi Go -brändin alle

  1. Ekki Kuusisto

    Tervehdys!
    Minulla on kuntopyörä BREMSHEY, BE 5. Saisinko tämän mallin käyttöohjeen joko ym. s-postiosoitteeseeni tai postiosoitteeseeni: (osoite poistettu ylläpidon toimesta).
    Kiitoksia etukäteen,
    Erkki Kuusisto
    puh. (poistettu ylläpidon toimesta)

    Vastaa
    1. Matias Kukkonen Artikkelin kirjoittaja

      Hei Erkki ja kiitos viestistä!

      Pahoittelut, että reagointi viestiisi jäi hitaaksi. Emme osanneet kiinnittää blogin kautta tulleeseen palautteeseen riittävästi huomiota blogin kautta saamamme suuren roskapostitulvan vuoksi. Olemme lähettäneet sinulle pyytämäsi ohjekirjan sähköpostiviestinä.

      Hyviä pyöräilyhetkiä kuntopyöräilyn parissa!

      Terveisin,

      Matias Kukkonen

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *