Kuntoilua koulumaailmassa: Opettajan leuanvetohaaste, osa 2

Kuntoilua koulumaailmassa -artikkelisarjamme jatkaa opettajan leuanvetohaasteen seuraamista. Muistatteko vielä Maritan, jolle heitettiin haaste vetää vappuna 30 leukaa? Marita on 45-vuotias opettaja, joka aloitti leuanvedon täysin nollasta muutama vuosi sitten. Tämän jälkeen Maritan kehitys on ollut huimaa, vaikka vastoinkäymisiltäkään ei ole vältytty. Katsotaan, miten Maritan käy leuanvetohaasteen kanssa!


Kannustuksen voimalla

Harjoittelu ei ole ollut aina helppoa, edes Maritan kaltaiselle supernaiselle: Leuanvetotanko ei ole aina ollut paras kaveri ja jo pelkän treeniohjelman näkeminen on saanut hikikarpalot otsalle. Marita ei ole kuitenkaan antanut periksi ja sisukas nainen on kerännyt ympärilleen kannustusjoukkoja, joiden tuella luovuttaminen ei tulisi kuuloonkaan kipeistä lihaksista ja akuutista pyörtymisvaarasta huolimatta.

Kaikkia mahdollisia apuvälineitä on kokeiltu hanskoista vetoremmeihin ja lopulta päädytty rakkolaastareihin. Kuitenkin positiivinen asenne ja ympärillä olevat ihmiset ovat antaneet voimia treenata kohti tavoitetta.

Lystiä on riittänyt, varsinkin kun on saanut koko kanslian ja osan kollegoista mukaan leuanvetotalkoisiin. Oppilaat ovat olleet innolla kannustamassa ja osa roikkumassa tangollakin. Palkintoja on jaettu jo pienemmillekin leuanvetäjille. Selfien ottaminen ja leuanveto yksikätisenä oli hiukan haastavaa, mutta siinäkin lopulta kannustusjoukot tulivat avuksi”, Marita kiittelee taustajoukkojaan.

Marita valmistautuu ennätysyritykseensä.

Marita valmistautuu ennätysyritykseensä.

Treeniä, ruokaa ja lepoa

Leuanvedon lisäksi Marita treenaa muutenkin aktiivisesti: Hän harrastaa uintia 1 – 2 kertaa viikossa ja kahvakuulaa kerran viikossa, minkä lisäksi hän käy kävelyllä ja tekee pitkän juoksulenkin 1 – 2 kertaa viikossa. Marita harrastaa myös hyötyliikuntaa pyöräilemällä päivittäin töihin. Hatunnosto Maritalle, harva neljän lapsen äiti pystyy vastaaviin treenimääriin! Tässä on hyvä esimerkki siitä, että jos motivaatio on kohdallaan, onnistuu moni asia kiireisessäkin arjessa.

Projektin myötä Marita on ymmärtänyt myös unen ja ravinnon merkityksen. Maritalla oli aiemmin sama kompastuskivi kuin todella monilla naisilla: hän liikkui paljon ja söi aivan liian vähän. Nyt Marita on alkanut syödä enemmän, jotta keho saa riittävästi polttoainetta treeneihin.

Olen joutunut lisäämään syömistä: rahkaa, öljyä kahviin(!), banaania ja maustamatonta jogurttia, koska muuten herään yöllä hirvittävään nälkään”, Marita kertoo.

Ei siis pelkkä kova treeni, vaan myös hyvät yöunet sekä määrältään ja laadultaan sopiva ruokavalio auttavat lihaksiakin vahvistumaan. Tämä tekee luonnollisesti myös leukojen vetämisestä helpompaa.

Ennätysyritys – meneekö 30 leukaa?

Säännöllisen treenin ja hyvän ruokavalion ansiosta leuanveto onkin muuttunut päivä päivältä kevyemmäksi, vaikka harjoituksissa tullut olkapäävamma on vaivannut ja hidastanut Maritan kehitystä. Olkapääkipu on ajoittain häirinnyt jopa yöunia, mutta sitkeä nainen ei ole antanut periksi.

Kaikista epäuskon hetkistä ja rankoista päivistä huolimatta olen edelleen innoissani haasteestani. En tekisi tätä, ellei minua olisi yllytetty ja kannustettu. Samaan olen syyllistynyt itsekin.” Marita summaa tuntemuksiaan.

Toukokuussa päästiin viimein asiaan, eli Maritan kauden päätavoitteen ja 30 leuan ennätysyrityksen kimppuun. Kannustusjoukkoina toimivat niin oppilaat kuin opettajakollegatkin. Miten Maritan käy, katso video!

Tiukille meni ja yksi leuka jäi uupumaan kunnianhimoisesta 30 leuan tavoitteesta. Kuitenkin jo saavutettu 29 leuan tulos on epävirallinen suomenennätys yli 45-vuotiaiden ja 60+ -kiloisten naisten sarjassa. Onnittelut siis tuoreelle ennätysnaiselle!

Marita vihjaa, että treenit jatkuvat ja hän pyrkii vetämään 30 leukaa vielä toukokuun aikana. Myös uusia haasteita on tiedossa mm. juoksun parissa ja syksyn suunnitelmissa siintääkin jo useampi maraton.

Lue myös jatkoa artikkelille: Kuntoilua koulumaailmassa: Opettajan leuanvetohaaste, osa 3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *