Työpaikalle sali Kuntokaupalta

Kuntokauppa on mukana niin pienissä kotikuntosalihankkeissa kuin isommissa saliprojekteissa. Myös taloyhtiöiden ja työpaikkojen saleille Kuntokaupalla on usein tarjota sopivin ja hinta-laatusuhteeltaan paras ratkaisu. Näin kävi tälläkin kertaa, kun Kuntokauppa oli mukana toteuttamassa Vaasan Yleisradion henkilökunnan kuntosalihanketta.

Toiveena monipuolinen ja huoltovapaa sali

Työpaikoilla mietitään nykyään paljon työhyvinvointia, johon luonnollisena osana liittyvät työpaikan liikuntamahdollisuudet. Myös Vaasan Ylellä oltiin jo useamman vuoden ajan haaveiltu omasta kuntosalista – ainoastaan tilan puute oli ollut esteenä salin rakentamiselle. Tänä keväänä salille löytyi vihdoin sopiva tila, kun vanha nauha-arkisto tyhjennettiin. Noin 20 m2:n tilaan tavoiteltiin edullista saliratkaisua, josta koko henkilöstö pääsisi nauttimaan.

Yleläisten toiveena oli mahdollisimman monipuolinen matalan kynnyksen kuntoilupaikka, josta riittäisi liikunnan iloa mahdollisimman monelle työntekijälle pitkäksi aikaa. Työpaikkasalia rakentaessa onkin kunnioitettava suuren käyttäjämäärän toiveita demokraattisesti: salilla tulisi olla kaikille jotain. Myös ratkaisun huoltovapaus oli henkilökunnan salin kannalta oleellinen seikka, sillä laitteiden jatkuva huolto haukkaisi osansa myös koko salin budjetista.

Kuntokauppa toimittajaksi kilpailutuksen kautta

Vaasan Yleisradio kilpailutti saliprojektin käynnistyessä eri toimittajia: ”Kilpailutimme Yleisradion eläkesäätiön meille myöntämän budjetin rajoissa useita eri toimijoita ja Kuntokaupan ratkaisussa kohtasivat parhaiten hinta, laatu ja monipuolisuus”, kertoo salihanketta Ylellä koordinoinut Jussi Pernaa.

Kuntokaupan tarjouksessa huomioitiin budjetin lisäksi toiminnallisuus ja monikäyttöisyys. Salille ei siis lähdetty tarjoamaan yksipuolisia laitteita tai välineitä, joiden käyttötarkoitus rajautuu esim. yhden lihasryhmän harjoittamiseen. Päinvastoin – Ylen salille lähti mm. suosittu ja monipuolisuudestaan tunnettu Power Rack voimahäkki ylä- ja alataljoilla. Häkki tarjoaa kaikille jotain ja sopii eritasoisten treenaajien tarpeisiin, joten se toimii työpaikkasalilla erinomaisesti.

Salille toimitettiin myös mm. Garage Cross Training -asema, voimakuminauhoja, säädettävä vinopenkki PRO, Tri Grip Olympic levytankosarja, FitWood Olympic -voimistelurenkaat sekä kahvakuulia ja hex-käsipainoja.

Yle Vaasa tilasi henkilökunnan kuntosalin Kuntokaupalta

Ylellä oltiin erittäin tyytyväisiä salin kokonaisuuteen ja Kuntokaupan tuotteisiin. Erityisesti voimakuminauhoista on muodostunut suuri hitti. Tämä ei ole ihme, sillä voimakuminauhat ovat erinomainen väline toiminnallisiin harjoituksiin ja niiden avulla lähes kuka tahansa voi vaikkapa vetää leukoja.

Muutoinkin Kuntokaupan tuotteet, asiakaspalvelu ja toimitus saavat Yleltä vain positiivista palautetta: ”Pelkkää hyvää sanottavaa Kuntokaupan toiminnasta”, Ylen Jussi Pernaa summaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *