Nettitilausten kasvun myötä on erilaisten pakettien vastaanotto jokseenkin tuttua suurelle osalle meistä. Pakettien koko on kuitenkin suuressa osassa tilauksia pienehkö, jolloin se on yleensä helppo toimittaa ja vastaanottaa. Hieman harvinaisempia paketteja ovat suuret sekä pinta-alaltaan että painoltaan olevat paketit ja näiden toimituksessa on tiettyjä seikkoja, joita jokaisen on hyvä miettiä jo ennen kuin paketti on pihassa.
Kuntokaupalla suuria paketteja lähetettäessä saat sähköpostiisi tiedon varastoltamme, kun paketti on lähtenyt. Tämän viestin saavuttua on paketti saapumassa arviolta seuraavina päivinä, yleisimmin jopa seuraavana arkipäivänä. Puhelin kannattaa pitää lähettyvillä, kun olet vastaanottanut viestin paketin lähetyksestä, sillä kuljetusyhtiöltä otetaan normaalisti yhteyttä sinuun puhelimitse lähetystä jaettaessa. Puhelimessa voidaan vielä tarkentaa hieman kuljetusaikatoiveita, mutta normaalisti paketti on saapumassa noin 1-2 tunnin sisällä puhelusta.
Kotipihaan tilatut suurikokoiset lähetykset
Suurimmat lähetykset, kuten juoksumatot, toimitetaan useimmiten tilattuna ”Kotipihaan”. Tällöin on hyvä ymmärtää, että kuljetusyhtiönä toimivat pääasiassa suurempikokoista lavarahtia yritysten välisessä tavaraliikenteessä kuljettavat rahtiyhtiöt, kuten Kaukokiito. Kalusto ja kuljetushenkilöstö on resursoitu siten, että lähetys jaetaan niin lähelle toimitusosoitteena olevan rakennuksen ulko-ovea, kuin jakelevalla kuorma-autolla ja sen takalaitanostimella pääsee — heti jakoauton viereen.
Joskus on mahdollista sopia lähetyksen vastaanottamisesta puhelimessa sovittuun paikkaan ilman omaa paikallaoloa, mutta varauduthan joka tapauksessa järjestämään siirron sisätiloihin pian lähetyksen saavuttua. Joidenkin tuotteiden kohdalla pakkausten purkaminen ulkona helpottaa kantamista, mutta suurimpia lähetyksiä on hankala tai jopa mahdotonta siirtää yksin. Etenkin juoksumattojen runko on usein hyvin raskas, joten lähetyksen saapuminen onkin oiva tilaisuus järjestää pikainen sukukokous tai tarjota naapuruston raavaille miehille pullakahvit…
Kotiovelle tilatut lähetykset
Pienempiä kuntolaitteita, kuten edullisempia kuntopyöriä, on mahdollista tilata ”Kotiovelle”. Tällöin rakennuksen ulko-oven sijaan paketti tuodaan asunnon ovelle, mikä voi olla etu esimerkiksi kerrostaloissa asuville. Edellä kuvatuista resurssikysymyksistä johtuen ”Kotipihaan” toimitettavien hyvin suurikokoisten lähetysten muuttaminen ”Kotiovelle” toimitettaviksi on usein vaikeaa ja tulee itse tuotteen hintaan verrattuna suhteellisen kalliiksi. Tästä huolimatta tätä mahdollisuutta voi olla syytä harkita, jos sinulla on liikuntarajoitteita eikä kantoapua ole saatavilla. Ole tällöin meihin yhteydessä, niin avustamme parhaamme mukaan!
Vastaanotto ja käyttöönotto
Lähetyksen saapuessa paketit on tarkistettava silmämääräisesti. Mikäli paketissa on huomautettavaa, täytyy siitä reklamoida jo kuljettajalle ja tehdä asianmukaiset merkinnät rahtikirjaan. Tämän jälkeen reklamaatio on osoitettava myös meille, jotta mahdolliset kuljetusvauriot voidaan varmuudella hoitaa korvauksetta kuntoon. Mikäli et ole vastaanottamassa pakettia, tulee vastaanottotarkastus tehdä viipymättä ja mahdollisissa reklamaatiotapauksissa olla suoraan yhteydessä meihin kuvien kera. Kun tuote on saapunut ja tarkastettu, onkin jäljellä enää siirto sisätiloihin ja laitteen kokoaminen käyttökuntoon.
Muistilista suuren paketin vastaanottoon:
- Pidä puhelin lähettyvillä, kun odotat pakettia saapuvaksi
- Varaudu olemaan kotona arkipäivisin virka-aikaan, jolloin suurin osa paketeista kuljetetaan
- Varaudu siihen, että pakettia siirtämään tarvitaan vähintään kaksi henkilöä
- Tarkista paketti silmämääräisesti ENNEN VASTAANOTTOKUITTAUSTA ja tee tarvittaessa reklamaatio kuljetusvauriosta välittömästi:
a. Kuljetusyhtiön rahtikirjaan tehtävillä merkinnöillä
b. Sähköpostilla osoitteeseen asiakaspalvelu@kuntokauppa.fi mieluiten kuvien kera
Kiitos vielä kerran, kun saamme palvella sinua! Toivottavasti toimitusprosessi sujuu kannaltasi parhaalla mahdollisella tavalla ja pääset alusta alkaen hyvään kuntoilun makuun!
– Kuntokaupan väki