Matias Kukkonen

Matias on Kuntokaupan yksi kolmesta perustajajäsenestä ja nykyisellään luotsaa Kuntokauppaa yrittäjänä ja toimitusjohtajana. Matiaksen oma urheilutausta pitää sisällään monenlaista harrastelua ja lyhyen jakson kilpaurheilua. Kilpaurheilu alkoi 23 vuotiaana, kun mies löysi tiensä pikajuoksuharjoituksiin syksyllä 2003 ja alitti ensimmäisenä kilpailukautenaan kesällä 2004 maagisen 11 sekunnin rajan ajalla 10,98. Tästä kehitys jatkui SM-tasolla siten, että kesä 2005 toi Kalevan Kisoissa M 100 m välieräpaikan. Kesällä 2006 Kalevan Kisat pidettiin Matiaksen silloisessa kotikaupungissa Jyväskylässä, jossa mies ylsi silloiseen tavoitteeseensa: miesten 100 m finaaliin. Seitsemäs sija Kalevan Kisoissa kolmantena kilpailukautena jäi lopulta viimeiseksi esiintymiseksi SM-kilpailuissa. Kesän 2006 viimeinen kilpailu Lahden Eliittikisoissa toi vielä uuden ennätyksen 10,71 hienoiseen (-0,8) vastatuuleen, mutta seuraavalla harjoituskaudella alkaneet loukkaantumiset päättivät lyhyen pikajuoksu-uran kolmeen kilpailukauteen. Nykyään Matias pitää huolta kunnostaan monenlaisten urheiluharrastusten parissa, jakaa näkemyksiään treenaamisesta ja kehittää Kuntokauppaa auttaakseen sinuakin eteenpäin kohti tavotteitasi.

Mikä crosstrainer nyt kannattaa valita?

Tällä kertaa hieman kihelmöi ja kutkuttaa lähteä kirjoittamaan artikkelia parhaan crosstrainerin valinnasta kotikäyttöön, koska lopputulos on todella selkeä. Alkaneella kaudella myynnissä olevien crossareiden voittajat ja häviäjät on helppo löytää. Siksi julistankin mielelläni nyt ne voittajat ja autan samalla ehkä sinuakin, jos olet suunnittelemassa crosstrainerin hankintaa. Valmistajia, tuotemerkkejä ja malleja kun on nykyään niin monia, että… Lue koko artikkeli

Paras juoksumatto hinta minimoiden – Juoksumaton valinta OSA 2.1. Kävelijä / kuntoutuja

Käyttötarkoitus on avainsana juoksumaton, kuten monen muunkin hankinnan onnistuneessa valinnassa. Nyt katsotaan juoksumaton valintaa erilaisten kotikäyttäjien näkökulmasta. Yhteisökäyttöön tulisi valita vähintään Tunturi Platinum -juoksumaton tasoinen laite, joka on tarkoitettu useamman käyttäjän käytettäväksi. Aloitetaan etsimällä paras mahdollinen juoksumatto kävelyyn tai kuntoutukseen kotioloissa. Otetaan tässä vaiheessa toiseksi avainsanaksi hinta. Suomessa harvalla on rahaa liikaa, vaikka yleisesti ottaen… Lue koko artikkeli

Proteiini-baanaani-shake

Laiskan miehen aamupala

Monesti kuulee etenkin miehen suusta: ”aamuisin en syö mitään”. En voi olla ihmettelemättä sitä, koska se on mielestäni huono käytäntö monestakin syystä. Sanoohan vanha kansanviisauskin: ”Aamupala on päivän tärkein ateria.” En ole varma olenko tuosta kansanviisaudestakaan aivan täysin samaa mieltä, koska kyllähän päivän muutkin ateriat ovat tärkeitä. Tärkeä se joka tapauksessa on. Tärkeimmäksi aamupala on nostettu… Lue koko artikkeli

Päivittäisen ravinto-ohjelman runko

Tämä ravinto-ohjelman runko on tehty alunperin pikajuoksijalle, mutta se on mielestäni aika yleispätevä ja sopii muidenkin lajien harrastajille ja oikeastaan kenelle tahansa. Ja kyse on nimenomaan rungosta, jota jokainen voi soveltaa omiin tarpeisiinsa ja mieltymyksiinsä sopivaksi. Ajatukset pohjautuvat luettuun ja omiin hyviin kokemuksiin. Lähtökohtana ruokavaliolle on seuraavat perusperiaatteet. Lisäravinteet auttavat siinä, että pystytään kätevästi syömään… Lue koko artikkeli