Testissä Reebok Titanium TT 3.0 -juoksumatto: karttaohjelmia arvostavalle

Viime aikoina en ole muilta kiireiltäni kovin paljon istunut vastaamassa Kuntokaupalle tuleviin asiakaspalvelun puheluihin, mutta näin tammikuun kiireisenä sesonkina on tullut välillä autettua kollegoita taas silläkin puolella. On ollut virkistävää olla taas vaihteeksi suoraan asiakkaidenkin kanssa tekemisissä! Tämä johdanto toimii aasinsiltana tämänkertaiseen laitearvioon Reebok Titanium TT 3.0 -juoksumatosta. Nimittäin keskustelin erään juoksumattoa hankkimassa olleen asiakkaan kanssa eri vaihtoehdoista. Asiakas kysyi puhelimessa olisiko Titanium TT 3.0 -juoksumatosta saatavilla videota, josta voisi todeta kuinka hiljainen tai kova laitteen käyttöääni on. Vastasin, että eipä ole, johon asiakas vastasi, että voisitko tehdä sellaisen? Vastasin, että minäpä teen sinulle sellaisen videon ja tässähän sitä on nyt hyvä jakaa samalla muidenkin iloksi.

Alla olevasta videolinkistä pääsetkin heti katsomaan kuvaamisen tuloksen.

Tuon videon jälkeen tein vielä pienen voimailusession, jota varten lämmittelin juoksumatolla. Siinä rauhassa rullatessa eri juoksunopeuksilla kiinnitin vielä tarkemmin huomiota treenin kuluessa Reebok Titanium TT 3.0 juoksuominaisuuksiin. Alustan vaimennustaso sinänsä on hyvä – se ei ei ole kova eikä erityisen pehmeäkään, vaan enempi välimaastoa. Itse päädyin kuitenkin siihen, että etenkin juoksumaton hintaluokka huomioiden juoksualustan tuntuma ei ole sillä tasolla, että sillä näkökulmalla tähän kannattaisi rahojaan sijoittaa. Vakaamman juoksualustan ja melkein samat vetomoottorin tehot saisi jo huomattavasti edullisemmin esimerkiksi Tunturi GO Run 50 tai pehmeämmän juoksualustan ja samat vetomoottorin tehot Tunturi Pure Run 3.1 -juoksumatoilla. Vastaavasti samaan tai hieman korkeampaan hintaluokkaan on saatavilla jo merkittävästi kovemmilla ominaisuuksilla varustettuja juoksumattoja, kuten Titan ST890 jossa on jo todella järeä 4,5 hevosvoiman AC-moottori.

Vielä tuota juoksutuntumaa tarkemmin analysoiden minua vähän häiritsi semmoinen turha sivuääni useimmilla juoksunopeuksilla ja etenkin pieni ”pompotus” vähän vauhdikkaammilla vedoilla esim. noin 14 kmh nopeudessa. Suurista asioista ei ole kyse, mutta tosiaan tuota ”pompotusta” tai pysty-/pituussuunnassa tapahtuvaa pientä väreilyä tai huojuntaa ei ole oikein edes noissa mainitsemissani edullisemmissa juoksumatoissa. Toisin sanoen keskeisimmät ominaisuudet saa samantasoisena jo merkittävästi edullisemmasta hintaluokasta ja vastaavasti saman hintaluokan laitteista saa jo merkittävästi enemmän tehoja ja juoksualustan vakautta.

Reebok Titanium TT 3.0 -juoksumattoa puoltavia tekijöitä jää selkeästi melkeinpä vain nämä kaksi: Google Earth -karttaohjelmat ja linjakas ulkonäkö. Oma mielipiteeni on, että Titanium TT 3.0:n hankintaa kannattaa suunnitella ainoastaan, mikäli noille ominaisuuksille laittaa painoarvoa. Noista erityisesti nuo Googlen kanssa yhteensopivat karttaohjelmat ovat sellainen ominaisuus, mitä ei tahdo monestakaan juoksumatosta löytyä. Useimmat juoksumatoissa olevat karttaohjelmat ovat lisämaksullisia, joten Reebokin Google-yhteensopivuus on siihen piristävä poikkeus. Niitä tosin itse en ole testannut, mutta kuulin palautetta, että ainakaan kännykällä sitä ei kannata yrittää pyörittää, koska toimii sen verran takkuisesti. Jos karttaohjelmia meinaa hyödyntää, on syytä varautua hyvällä nettiyhteydellä ja etenkin näytöltään hyvätasoisella päätelaitteella, jolloin voi vähän ehkä päästäkin tarkoituksenmukaisiin tunnelmiin rullatessaan virtuaalisesti pitkin ympäri maailmaa olevia katuja.

Julkaistu kategoriassa Juoksumatot, Kuntolaite-testit, Reebok juoksumatot avainsanoilla , kirjoittanut .

Matias Kukkonen

Matias on Kuntokaupan yksi kolmesta perustajajäsenestä ja nykyisellään luotsaa Kuntokauppaa yrittäjänä ja toimitusjohtajana. Matiaksen oma urheilutausta pitää sisällään monenlaista harrastelua ja lyhyen jakson kilpaurheilua. Kilpaurheilu alkoi 23 vuotiaana, kun mies löysi tiensä pikajuoksuharjoituksiin syksyllä 2003 ja alitti ensimmäisenä kilpailukautenaan kesällä 2004 maagisen 11 sekunnin rajan ajalla 10,98. Tästä kehitys jatkui SM-tasolla siten, että kesä 2005 toi Kalevan Kisoissa M 100 m välieräpaikan. Kesällä 2006 Kalevan Kisat pidettiin Matiaksen silloisessa kotikaupungissa Jyväskylässä, jossa mies ylsi silloiseen tavoitteeseensa: miesten 100 m finaaliin. Seitsemäs sija Kalevan Kisoissa kolmantena kilpailukautena jäi lopulta viimeiseksi esiintymiseksi SM-kilpailuissa. Kesän 2006 viimeinen kilpailu Lahden Eliittikisoissa toi vielä uuden ennätyksen 10,71 hienoiseen (-0,8) vastatuuleen, mutta seuraavalla harjoituskaudella alkaneet loukkaantumiset päättivät lyhyen pikajuoksu-uran kolmeen kilpailukauteen. Nykyään Matias pitää huolta kunnostaan monenlaisten urheiluharrastusten parissa, jakaa näkemyksiään treenaamisesta ja kehittää Kuntokauppaa auttaakseen sinuakin eteenpäin kohti tavotteitasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *