Meillä oli toiset Koovee akatemian eli sählyjoukkueemme treenit torstaina 17.8. ja ne menivät mielestäni hyvin. Treeneissä alkulämmittelyksi juoksimme kevyesti kenttää ympäri ja kun valmentaja vihelsi pilliin, niin piti käydä istumassa lattialla ja sitten nousta takaisin ylös ja jatkaa matkaa.
Ensimmäisellä treenipuoliskolla harjoittelimme laukomisia niin, että pallot olivat toisessa nurkassa ja pelaajat olivat toisessa nurkassa, josta piti ottaa spurtti, jonka jälkeen vetää suoraan syötöstä maaliin, eli siis yrittää maalia. Teimme tämän harjoituksen muutaman kerran, jonka jälkeen vaihdoimme maalin paikkaa toiselle sivulle, josta teimme vielä muuten saman harjoituksen sekä harjoittelimme myös kääntymistä ennen tötsää ja laukausta. Laukauksissa mulla vielä vähän petraamista edelleen, mutta kyllä se siitä.
Tämän treenin jälkeen menimme maalin eteen riviin seisomaan ja sieltä jokainen vuorotellen vetäisi laukauksen kohti toista maalia ja maalivahtia. Tämän jälkeen oli juomatauko.
Tauon jälkeen otettiin sellaista pientä peliä, jossa kenttänä oli lyhyt puolikas laidasta toiseen laitaan ja tyyli oli 3 vastaan 3. Sain muutamia syöttöjä syötettyä ja yhdestä syntyi maali.
Toisella treenipuoliskolla aloitimme sitten koko kentän pelin, jossa pelasimme kolmella joukkueella eli kaksi joukkuetta pelasi kentällä ja yksi joukkue oli aina vuorotellen tauolla hetken, se oli mukavaa. Olin tällä kertaa hyökkäyksessä, sain monia paikkoja ja yksi jopa syötön kautta meni maaliin ja muutama oli jo melkein lähellä mennä maaliin.
Toipilasviikko
Kolmantena treenikertana 24.8. olimme Vilin kanssa molemmat sairaina kotona, joten emme olleet treeneissä. Sairaana ollessa, on oltava maltillinen ja jättää kuntoilut väliin. Onneksi sairastelu ei kuitenkaan kestänyt kauaa ja pääsimmekin heti seuraavalla viikolla taas treeneihin.
Takaisin pelin pariin
31.8. Harjoittelimme taas vetoja, syöttelyitä, 3 vs. 3 peliä ja rangaistuslaukauksia. Treenien loppuajan pelasimme niin, että meidät jaettiin kolmeen eri joukkueeseen ja pelattiin niin että kolmas joukkue oli aina vaihdossa ja vaihdeltiin aina jonkun 5 minuutin välein. Vilillä meni nämä treenit tosi hyvin, sillä hän pelasi harjoituspelimme nollapelinä, eli ei siis päästänyt itsensä ohi maaliin yhtään. Hyvä Vili! ? Minulla tähän peliin oli muutama syöttöpaikka, mutta joukkueemme ei saanut maaliin uppoamaan palloa.
7.9. Meillä oli treenit taas, jossa aloitimme lämmittelyllä kiertämällä pallon kanssa kenttää ympäri. Tämän jälkeen teimme harjoituksen, jossa menimme maalin vasemmalle puolelle, josta joku aina syötti pallon ja jonkun (esim. minun) piti juosta tötsän kautta laukaisualueelle ja tähdätä maaliin suoraan syötöstä. Teimme tämän myös maalin oikealta puolelta ja tässä minä toimin syöttäjänä ja muut vetivät, Vili oli tietenkin maalissa.
Tällä kerralla saimme myös ennen pelaamista sovittaa lämmittelypaitoja, jotka tulevat meille pelipaitojen lisäksi ennen seuraavaa turnausta. Lopun ajan treeneistä pelasimme sitten tuttuun tapaan viimeiset puoli tuntia niin, että olimme Vilin kanssa eri joukkueissa ja tällä kertaa sain tehtyä jopa kaksi maalia – JEE ?! Huomaan, että alan pikkuhiljaa kehittyä laukauksissa ja pallon käsittelyssä, sitähän se harjoittelu on.
Kohti ensimmäistä turnausta
Meillä on ensimmäinen turnaus tulossa 30.9. Jyväskylässä, jossa meidän ensimmäinen pelimme on klo 11.00 Jyväskylän Älämölöt joukkuetta vastaan. Meillä on siis n. 1,5 viikkoa aikaa harjoitella pelitaktiikoita, laukauksia, syöttelyitä yms., että olemme sitten turnauksessa hyvässä vedossa ja tähtäämme tietenkin voittoon! Seuraava blogikirjoitus kertoo siis tulevista treeneistä sekä myös turnauksestamme ja siitä, miten siellä kävi.
Kuulemiin!