Maaliskuun sählytreenit

Maaliskuun ekalla viikolla ei ollut sählytreenejä, koska oli talvilomaviikko ja me olimmekin silloin Vilin kanssa reissussa Jyväskylän suunnalla.

Maaliskuun toisella viikolla torstaina 8.3. olimme bussilla matkalla sählytreeneihin, kun Vili satuttu itsensä juuri ennen treenien alkua liukastuen. Olimme nousseet bussista ulos pysäkillämme, jolloin katsoin taakseni ja huomasin, että Vili oli maassa makaamassa. Häneltä aukesi polvi ja käsi kipeytyi, joten hän ei tällä kertaa voinut treenata ollenkaan. Vili oli sitten katsomassa muuten harjoituksiamme ja otti samalla kuvia minusta.

maarit-petala-koovee-erkkari-akatemia-salibandy-kuntokauppa-1

Aloitimme treenit alkulämmittelyllä juoksemalla kevyesti kenttää ympäri pitäen pallon mukana ja hallussa. Alkulämmittelyn jälkeen menimme maalin vasemmalle puolelle, otimme spurtin tötsälle ja valmentaja syötti pallon.  Syötöstä piti tehdä suoraan maali. Toistimme tämän 3-4 kertaa ja vaihdoimme toiselle puolelle maalia ja toistimme saman 3-4 kertaa.

Syöttelyiden jälkeen oli harjoitus, jossa menimme vielä uudestaan vasemmalle puolelle maalia ja sieltä otimme pallon kanssa spurtin ensin tötsälle ja tötsältä kohti keskellä olevaa keltaista viivaa, josta tehtiin sitten suoraan veto kohti maalia. Tämä harjoitus toistui taas useamman kerran ja sitten vaihdettiin sen jälkeen maalin puolta ja teimme saman treenin myös oikealta puolelta. Tämän harjoituksen jälkeen menimme riviin maalin eteen ja harjoittelimme laukaisutekniikoita useamman kerran niin, että veto lähtee takaa. Voiman vetoon sai, kun se lähti tarpeeksi takaa ja asento oli oikea. Tehdessäni näitä vetoyrityksiä maaliin, minulta meni muutaman kerran pallo hutiin.

Pienen tauon jälkeen menimme keskelle kenttää ja harjoittelimme aluksi puolesta kentästä 2 vs 1 harjoitusta, josta siirryimme tekemään saman harjoituksen koko kentän mittaisena. 2 vs 1 harjoituksessa syöteltiin kaverille palloa ja koitettiin harhauttaa puolustaa, jotta vetoja maaliin päästiin tekemään. Loppuun otimme vielä ennen harjoituspeliä yhden rangaistuslaukauskilpailun. Harjoituspelin pelasimme kahdella joukkueella, jossa minä olin mustien puolella (olihan minulla musta Kooveen pelipaitakin päällä ?). Treenipeli oli kovin tasainen, hiki virtasi ja hyvä meininki oli päällä.

Mönkään menneitä treenisuunnitelmia

Maaliskuun puolivälistä eteenpäin emme valitettavasti päässeet osallistumaan loppukuun treeneihin. Torstaina 15.3. meillä oli tärkeät Vilin työklinikan päättäjäiset samaan aikaan treenien kanssa ja torstaina 22.3. Vilin käsi ei ollut vieläkään parantunut kaatumisesta ja minulla oli selkäkipuja.

Maaliskuun vikalla viikolla parannuttuamme olisimme menneet treeneihin, mutta joukkueemme väkeä oli niin paljon kipeänä (mukaan lukien päävalmentajamme) ja osa lähdössä pääsiäisen viettoon, niin harjoituksia ei pidetty ollenkaan. Koska maaliskuun sählytreenimme jäi vain yhteen kertaan, niin olemme vastaavasti käyneet paljon lenkillä täällä Hervannassa ja tehneet erilaisia venyttelyliikkeitä kotonamme. Teimme venytysliikkeitä mm. jalkoihin, nivusiin ja käsiin. Sponsoroijaltamme Kuntokaupalta löytyy salibandyvarusteiden ja välineiden lisäksi myös hyviä kehonhuoltovälineitä, jolla saa jumiutuneita paikkoja auki, kuten esim. hierontarullia ja jumppakeppejä.

Miltä loppukausi sitten näyttää?

Huhtikuun treenaamme niin paljon kun pystymme, se on sählykautemme viimeinen kokonainen kuukausi. Meillä on toukokuun ekan viikon viikonloppuna 5.-6.5. Särkänniemen Salibandy Cup, jossa on kovat kahden päivän ottelut tiedossa. Tähän turnausviikonloppuun meidän Kuntokaupan sponsoroima sählykautemme sitten päättyy. Tästä turnauksesta kirjoittelen lisää sitten myöhemmin oma artikkelinaan toukokuussa. Mukavaa alkanutta huhtikuuta jokaiselle Kuntoblogin lukijoille ja kuullaan taas!

Julkaistu kategoriassa Sponsorointi ja hyväntekeväisyys, kirjoittanut .

Maarit Petälä

Minun nimeni on Maarit Petälä. Olen noin kolmekymppinen, Tampereella asuva nuori urheileva nainen. Kilpaurheilua olen harrastanut kehitysvammaisten erityisryhmissä jopa maajoukkuetasolla, nykyisellään enemmän harrastusmielessä. Luonteeltani olen iloinen, ahkera ja sosiaalinen. Olen syntynyt ja asunut Jyväskylässä, missä tämä jalkapalloharrastukseni alkoi vuonna 2005. Pelasin JJK:n erityisryhmässä jalkapalloa, ja turnauksissa maajoukkuevalmentajat seurailivat pelaamistani ja alkoivat kysellä erityisryhmien jalkapallomaajoukkueen toimintaan mukaan. Olen ollut mukana kehitysvammaisten maajoukkueessa vuodesta 2008 ja ensimmäiset kilpailut olivat vuonna 2011. Kilpailu-urani kohokohta oli Los Angelesissa 2015 järjestetyt kehitysvammaisten jalkapallon kesämaailmankisat, jotka olivat minulle ja meidän koko tiimille mahtava kokemus! Sieltähän tulikin sitten palattua Special Olympics -kultaa Suomelle voittaneena futaajana. :) Olikin hieno juttu, että Kuntokauppa lähti mukaan mahdollistamaan tätä unelmien reissua sponsoroimalla kisamatkaa. Asun nykyisin Tampereella ihanan mieheni kanssa, ja täällä olen pelannut jalkapalloa urheiluseurassa nimeltä TPV Auringonnousu. Nyt olen lopetellut kilpailu-uraa jalkapallon puolella ja olen siirtymässä harrastamaan salibandyä mieheni kanssa KooVee:n paidassa. Kuulun Kuntokaupan sponsoroimiin urheilijoihin ja mieluusti jaankin kokemuksiani täällä blogissa harrastuksestani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *