Maaliskuun sählytreenit

Maaliskuun ekalla viikolla ei ollut sählytreenejä, koska oli talvilomaviikko ja me olimmekin silloin Vilin kanssa reissussa Jyväskylän suunnalla. Maaliskuun toisella viikolla torstaina 8.3. olimme bussilla matkalla sählytreeneihin, kun Vili satuttu itsensä juuri ennen treenien alkua liukastuen. Olimme nousseet bussista ulos pysäkillämme, jolloin katsoin taakseni ja huomasin, että Vili oli maassa makaamassa. Häneltä aukesi polvi ja… Lue koko artikkeli

Tommi Evilän valmennuskeskuksen FitNord Diamond Dash 1000 -juoksumatto mahdollistaa uusia harjoittelutapoja

Pituushyppääjänä tunnettu Tommi Evilä on Suomen Urheiluliiton (SUL) Tampereen kaupunkivalmennuskeskuksen valmennuspäällikkö. Tampereen Messukeskuksen yhteydessä sijaitseviin tiloihin on nopealla aikataululla syntynyt Suomen huippu-urheilijoille harjoittelutilat. Evilä kertoo, että tila on suunniteltu pääsääntöisesti yleisurheilijoille huoltavan, palauttavan ja korvaavan harjoittelun tueksi. ”Suomen vuodenajat huomioiden harjoittelua halutaan jatkaa sisätiloissa talvellakin turvallisesti ja tästä syystä Kuntokaupalta toimitettiin tiloihin FitNord-juoksumattomalliston uutuusmalli, Diamond… Lue koko artikkeli

Juoksumattojen moottoriratsia paljastaa: Tehojen ilmoittelussa sekavia käytäntöjä

Nyt on aika pureutua aiheeseen, joka on hämmentänyt ja kummastuttanut meitä jo pitkään. Tarkastelussa ovat nimittäin juoksumattojen moottorit ja niiden teholukemien ilmoittamiskäytännöt. Olemme sivunneet aihetta juoksumattojen yhteydessä aiemminkin, esim. täällä, mutta nyt on aika nostaa kissa kunnolla pöydälle. Moottori on luonnollisesti yksi juoksumaton tärkeimmistä komponenteista ja moni vertaileekin juoksumatoissa nimenomaan moottoritehoja ennen ostopäätöstä. Olemme kuitenkin havainneet,… Lue koko artikkeli

Leuanvetotangot ja juoksumatto osana maailmanluokan tuloksia saavuttaneen opettajan opetusmetodeja

Kuntokauppa on jo pidempään tehnyt yhteistyötä Jyväskylän kristillisen koulun opettaja Jukka Sinnemäen kanssa. Hänen aloitteestaan ovat lähteneet liikkeelle mm. Kuntoblogista tutut opettajan ja oppilaiden leuanvetohaasteet. Sinnemäki on luokanopettaja, joka on jo pitkään kehittänyt erityisesti alakoulujen matematiikan opetusta ja metodeja mm. ottamalla kuntoiluvälineet osaksi oppitunteja – hänen oppilaansa pääsevät hyödyntämään tunneilla mm. leuanvetotankoja, juoksumattoa ja puolapuita! Sinnemäen opetusmetodit on… Lue koko artikkeli

Helmikuun salibandytreenit Kooveella

Helmikuu alkoi minulla ja Vilillä salibandytreenien osalta hieman harmillisesti, koska emme päässeet ensimmäisiin harjoituksiin mukaan flunssan takia. Olimme jo aikaisemmin tammikuussa pelanneet AutoCenter Areenalla sählyturnauksessa puolikuntoisina, niin nyt päätimme jäädä kotiin lepäämään ja parantamaan itsemme kunnolla kuntoon. Helmikuun 8. päivän Kooveen salibandytreeneihin onneksi parannuimme ja pääsimme taas normaalisti pelailemaan. Niissä treeneissä kävimme läpi vanhoja tuttuja teknisiä juttuja, eli pallon… Lue koko artikkeli

Voimisteluharjoituksia vastuskuminauhoilla – Kuntokauppa sponsorina

Kuntokauppa saa aina ajoittain ehdotuksia sponsoroinnista tai hankkeista, joita voisimme olla tukemassa. Yksi tällainen pyyntö tuli Flikun voimisteluseuran TeamGym-joukkueelta, jonka toimintaa päätimme lähteä tukemaan vastuskuminauhojen muodossa. Mistä TeamGymissä on kyse ja mitä voimistelijat tekevät vastuskuminauhoilla? Päästetäänpä voimistelijat tukijoukkoineen ääneen!  Fliku on perinteikäs Itä-Helsinkiläinen voimisteluseura, joka on toiminut vuodesta 1982. Fliku liikuttaa pääasiassa lapsia ja toiminnassa… Lue koko artikkeli

Tammikuun sählytreenit ja erityisryhmien sählyturnaus Tampereella!

Tammikuussa treenit alkoivat 11. päivä joulutauon jälkeen. Aloitimme alkulämmittelyllä eli pallon kanssa juoksimme kevyesti kentän ympäri muutaman kerran, jonka jälkeen aloimme harjoitella tekniikoita. Kulmasta spurtti keskelle, johon tulee syöttö ja siitä veto maaliin tai ainakin yritys tehdä maalia. Tämä harjoitus toistettiin muutaman kerran. Sitten menimme maalin eteen riviin ja siitä harjoittelimme maalintekolaukauksia. Olen näissä vähän kehittynyt,… Lue koko artikkeli

Juoksumaton puhdistus ja huoltovoitelu

Puhdista käsituet ja käyttöliittymä pölystä ja liasta säännöllisesti kosteahkolla kankaalla. Älä käytä liuottimia. Puhdista juoksumaton rungon näkyvät osat (mm. matto, pohjalevy, reunalevyt) pienisuuttimisella imurilla säännöllisesti. Laitteen pohjapuolen puhdistusta varten nosta juoksumatto säilytysasentoon. Pidä myös juoksumaton ympäristö puhtaana. Ilman puhdistusta juoksumatto kerää ajan myötä pölyä, joka voi aiheuttaa ongelmia laitteen toiminnassa. Varmista onko laitteesi huoltovoideltava vai kestovahattu juoksumatto… Lue koko artikkeli

Suuren kuntoilulaitteen vastaanotto

Nettitilausten kasvun myötä on erilaisten pakettien vastaanotto jokseenkin tuttua suurelle osalle meistä. Pakettien koko on kuitenkin suuressa osassa tilauksia pienehkö, jolloin se on yleensä helppo toimittaa ja vastaanottaa. Hieman harvinaisempia paketteja ovat suuret sekä pinta-alaltaan että painoltaan olevat paketit ja näiden toimituksessa on tiettyjä seikkoja, joita jokaisen on hyvä miettiä jo ennen kuin paketti on… Lue koko artikkeli

Joulukuun treenit ja kaksi harjoitusottelua

Torstaina 7.12. treenit alkoivat alkulämmittelyllä ja sitten menimme taas spurtin kautta tötsälle ja sieltä suoraan syötöstä veto maaliin. Tätä teimme kolme kierrosta ja sitten piti taas tehdä muuten sama harjoitus, mutta kuljetimme hetken palloa ja harhautimme maalivahtia ja siitä veto. Kolmas harjoitus oli myös muuten sama, mutta piti kiertää kaksi tötsää ja sieltä mennä keskipisteelle… Lue koko artikkeli