Milla ja Markku Vahtila

Olemme helsinkiläinen nuoripari ja voimakaksikko: Markku on renkaille erikoistunut maajoukkueen telinevoimistelija ja kahdeksankertainen Suomen mestari, ja Milla leuanvedosta sekä treenaamisesta innostunut toimittaja-valokuvaaja. ”Rengasmies” Markku Vahtilalla, 26, on takanaan 19 vuoden huippu-urheilu-ura. Hän voimistelee maajoukkueessa ja haaveilee kansainvälisestä menestyksestä erityisesti vahvimmalla telineellään renkailla. Renkaiden lisäksi hän treenaa myös hevosta ja nojapuita. Renkailla miehellä on saldossaan jo kahdeksan perättäistä Suomen mestaruutta sekä muun muassa pari Pohjois-Euroopan mestaruutta ja kokemusta EM- ja MM-tasolta. Hän on kansanvälisen läpimurtonsa kynnyksellä ja tavoittelee maailman kirkkainta kärkeä renkailla. Milla Vahtila, 25, taas on freelancertoimittaja ja -valokuvaaja sekä opiskelee yliopistolla ympäristötieteitä ja ammattikorkeakoulussa journalismia, viimeistä silausta vaille molemmista kouluista valmistuneena. Siinä missä Markku tähtää huipulle voimistelussa, niin Milla etsii haastetta ympäristöalalta ja journalismin kautta sekä rakentaa itselleen uraa yrittäjänä. Milla on niin intohimoinen kirjoittaja ja valokuvaaja kuin nykyisin myös leuanvetäjä, vaikkei sitä solakasta ulkomuodosta ehkä uskoisi.

Leuanvetovinkkejä niin aloittelijalle kuin haasteita halajavalle (OSA 4/4) – Olkapäiden lämmittely ennen leuanvetoa

Blogisarjan viimeisessä osassa keskitymme leuanvetotreeniä tukeviin harjoituksiin: olkapäiden lämmittelyyn sekä lapatukiharjoituksiin. Kun pitää treenit monipuolisena ja muistaa huolehtia kehonhuollosta, säästyy myös helpommin loukkaantumisilta ja pitkiltä sairaslomilta. Huomio heikoimpaan lenkkiin Markku on esimerkki miehestä, joka on kuin ilmielävä supermies. Hän ei käy lainkaan kuntosalilla, vaan treenaa ainoastaan telinevoimistelusalilla. Leuanveto on hänelle vain sivuharrastus, ja omat ennätyksensä,… Lue koko artikkeli

Leuanvetovinkkejä niin aloittelijalle kuin haasteita halajavalle (OSA 3/4) – Leuanvedon toistomäärien kasvatus

Tavoitteena kasvattaa toistomääriä Saatko jo vedettyä esimerkiksi 3-6 leukaa yhteen putkeen, mutta haluaisit saada tehtyä vielä enemmän? Siinä tapauksessa sinun kannattaa harjoitella esimerkiksi 8-10 toiston leuanvetosarjoja siten, että ensin vedät niin monta leuanvetoa omin voimin kuin jaksat. Sarjan loppua kohden, kun voimasi hupenevat, jatkat toistojen tekemistä avustetusti (esim. jaksat tehdä 6 toistoa omin voimin +… Lue koko artikkeli

Leuanvetovinkkejä niin aloittelijalle kuin haasteita halajavalle (OSA 2/4) – Tavoitteena ensimmäinen leuanveto

Tavoitteena elämäsi ensimmäinen leuanveto Miten lähteä liikkeelle, jos et jaksa vielä vetää yhden ainoata leukaa? Leuanvetoja voi ja kannattaakin etenkin aluksi harjoitella avustetusti siten, että pystyy suorittamaan liikkeen hyvällä liikelaajuudella ja tekniikalla. Avuksi voi ottaa joko vastuskuminauhan: kuminauha pujotetaan esimerkiksi leuanvetotangon ympäri ja siitä sitten jalkapohjien tai polvien alle leuanvedon ajaksi (katso video). Mikäli käytössä… Lue koko artikkeli

Leuanvetovinkkejä niin aloittelijalle kuin haasteita halajavalle (OSA 1/4) – Leuanvedon ABC

Etkö saa vedettyä yhtään leukaa? Tai onko leuanveto jo tuttu liike, mutta kehityksesi on tyssännyt? Tästä neliosaisesta artikkelisarjasta saat vinkkejä, miten opit vetämään elämäsi ensimmäisen leuan – tai miten saat kasvatettua maksimitoistomäärääsi, maksimivoimaasi tai saat muuten vaan lisähaastetta ja monipuolisuutta harjoitteluusi. Leuanvedon treenaus palkitsee niin aloittelijan kuin kovimman voimailijankin. Vaikka leuanveto mielletään usein miehiseksi liikkeeksi,… Lue koko artikkeli

Voimistelurenkaat kotona tai mökillä – neljä hyvää kehonpainoharjoitteluliikettä yläkropalle

Puiset voimistelurenkaat ovat väline, jolla niiden yksinkertaisuudesta huolimatta pystyy treenaamaan kroppaa todella monipuolisesti — jos vain tietää miten.  Voimistelurenkaat eivät ole vain supertimmejä voimistelijoita varten, vaan ne sopivat harjoitteluvälineeksi kenelle tahansa treenaajalle iästä, osaamis- ja voimatasosta tai ruumiinrakenteesta riippumatta. Haastetta niin supermiehelle kuin ruipelolle Telinevoimistelija ja renkaiden 8-kertainen Suomen mestari Markku Vahtila on todella tiukassa kunnossa.… Lue koko artikkeli