Aihearkisto: Kuntoiluvälineet

Leuanvetovinkkejä niin aloittelijalle kuin haasteita halajavalle (OSA 4/4) – Olkapäiden lämmittely ennen leuanvetoa

Blogisarjan viimeisessä osassa keskitymme leuanvetotreeniä tukeviin harjoituksiin: olkapäiden lämmittelyyn sekä lapatukiharjoituksiin. Kun pitää treenit monipuolisena ja muistaa huolehtia kehonhuollosta, säästyy myös helpommin loukkaantumisilta ja pitkiltä sairaslomilta. Huomio heikoimpaan lenkkiin Markku on esimerkki miehestä, joka on kuin ilmielävä supermies. Hän ei käy lainkaan kuntosalilla, vaan treenaa ainoastaan telinevoimistelusalilla. Leuanveto on hänelle vain sivuharrastus, ja omat ennätyksensä,… Lue koko artikkeli

Leuanvetovinkkejä niin aloittelijalle kuin haasteita halajavalle (OSA 3/4) – Leuanvedon toistomäärien kasvatus

Tavoitteena kasvattaa toistomääriä Saatko jo vedettyä esimerkiksi 3-6 leukaa yhteen putkeen, mutta haluaisit saada tehtyä vielä enemmän? Siinä tapauksessa sinun kannattaa harjoitella esimerkiksi 8-10 toiston leuanvetosarjoja siten, että ensin vedät niin monta leuanvetoa omin voimin kuin jaksat. Sarjan loppua kohden, kun voimasi hupenevat, jatkat toistojen tekemistä avustetusti (esim. jaksat tehdä 6 toistoa omin voimin +… Lue koko artikkeli

Leuanveto- ja punnerrushaaste (OSA 7) – Viikon treeniohjelma

Tässä blogipostauksessa tutustutaan viime viikon treeniohjelmaan. Saatte vähän parempaa mielikuvaa minkälaista treeniä olen tehnyt. Treenejä oli yhteensä kolme: maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Maanantain treeneissä keskityttiin vetoharjoituksiin ja tein seuraavat harjoitukset: Lämmittely Tunturi GO Cross F 50 crosstrainerilla 10 min Ylätalja voimahäkissä: 2×6 / 30 kg Avustettu leuanveto: 3×7 / voimakuminauhan vastus 60 kg Vatsalihaksia vatsapenkillä:… Lue koko artikkeli

Leuanveto- ja punnerrushaaste (OSA 6) – vatsalihastreeni

Viime viikolla tehdyn jalkalihastreenin yhteydessä tein myös vatsalihasharjoituksia. Oivana apuna vatsalihasten tekoon sopii säädettävä vatsalihaspenkki.  Penkin kulmaa sekä jalkatukien paikkaa pystyy säätämään ja näin myös säädetään harjoituksen tehokkuutta. Tein seuraavanlaisen sarjan: – 2×10 korkeammalla kulmalla – 1×10 lasketulla kulmalla ja helpotetulla asennolla Jouduin laskemaan penkin kulmaa viimeiseen sarjaan sekä helpottamaan asentoa, koska toisen sarjan aikana liike… Lue koko artikkeli

Leuanveto- ja punnerrushaaste (OSA 5) – jalkalihastreeni

Tämän kertaisesta treenistä oli tarkoitus tehdä hieman palautteleva treeni ylävartalolle. Innostuimme kuitenkin tekemään vähän monipuolisemman treenin ja laittamaan myös jalat töihin. 😉 Ajatuksena on kehittää koko kropan voimaa ja räjähtävyyttä, mikä sitten auttaa myös leuanvetosuorituksessa. Aloitin lämmittelemällä Tunturi GO Row 30 -soutulaitteella 10 min. Siinä sai mukavasti paikat lämpenemään ja hikeä pintaan. Soudun vetoliike aktivoi… Lue koko artikkeli

Leuanveto- ja punnerrushaaste (OSA 2) – hierontaa ja kehonhuoltoa kipeille lihaksille

Innokkaan startin jälkeen tuli huomattua, että lisääntyneen ja monipuolistuneen treenin ansiosta lihakset ovat menneet aivan jumiin! Oma kroppa kyllä kertoo, että on tullut rasitettua sellaisia lihaksia, mitkä yleensä eivät ole niin kovassa rasituksessa. Jopa hiusten pesu treenin jälkeen tuntuu liian raskaalta, koska käsiä pitäisi nostaa ylöspäin. 😀 Lihaskipuja on ojentajissa, rintalihaksissa, selässä, vatsalihaksissa, reisissä… Mikähän kohta… Lue koko artikkeli

Voimistelurenkaat kotona tai mökillä – neljä hyvää kehonpainoharjoitteluliikettä yläkropalle

Puiset voimistelurenkaat ovat väline, jolla niiden yksinkertaisuudesta huolimatta pystyy treenaamaan kroppaa todella monipuolisesti — jos vain tietää miten.  Voimistelurenkaat eivät ole vain supertimmejä voimistelijoita varten, vaan ne sopivat harjoitteluvälineeksi kenelle tahansa treenaajalle iästä, osaamis- ja voimatasosta tai ruumiinrakenteesta riippumatta. Haastetta niin supermiehelle kuin ruipelolle Telinevoimistelija ja renkaiden 8-kertainen Suomen mestari Markku Vahtila on todella tiukassa kunnossa.… Lue koko artikkeli

Kuntokauppa.fi sponsoroi hierontapallot Kaarinan taitoluistelijoille

Kuntokauppa.fi saa aina ajoittain ehdotuksia sponsoroinnista tai hankkeista, joita voisimme olla tukemassa. Yksi tällainen pyyntö tuli Kaarinan taitoluistelijoiden Hanna Kantolalta. Päätimme lähteä mukaan Hannan ehdotukseen ja siten osaltamme tukemaan Kaarinan taitoluistelijoiden tekemää hienoa työtä nuorten tyttöjen parissa. Pitemmittä puheitta, päästetään Hanna ääneen! – Matias Kaarinan taitoluistelijat on kasvava muodostelmaluistelun urheiluseura. Meillä harjoittelee kaikenikäisiä luistelijoita. Nuorimmat… Lue koko artikkeli